Päättömät kättelijät, luonnos, 17.8.2025 💙 💛

Illan elokuvaksi valikoitui nostalgisesti Contact - Ensimmäinen yhteys vuodelta 1997. Tänään minulla ei ole mahdollisuutta matkustaa Cinema Olema ateljéni sali ykköseen katsomaan yhteyttä vhs-versiona. Joudun siis tyytymään kotona katseluun ja ensimmäiseen koskaan ostamaani dvd-levyyn. Jodie Foster oli 16-vuotiaan Mikon suurin sankari. Taisin kuvitella, että hän on oikeassakin elämässä kuin esittämänsä Eleanor Ellie Arroway: loputtoman utelias humanisti, joka perustaa maailmankäsityksensä tieteeseen ja tutkimukseen.

Vaikeinta taiteilijan työssä

2017 Taidelaitos Haihatuksessa tehtiin kaikille residenssitaiteilijoille sama haastattelu. Myös minulle. Kysyttiin taiteilijana olemisen hyviä ja huonoja puolia. Kerroin että hienointa taiteilijan työssä on tehdä jotain itselleen merkityksellistä, ja huomata kun joku muukin saa siitä jotain. Ja että vaikeinta taiteilijan työssä on pestä siveltimet ja hyväksyä että ei voi jatkaa enää pidemmälle. Siltä minusta todella tuntui, ja olen sen jälkeen soveltanut omaa vastaustani esimerkiksi ansioluetteloni tiivistelmässä, koska ne tuntuivat niin itseäni kuvaavilta sanoilta. 

Nyt minusta tuntuu siltä kuin vastausta pitäisi päivittää. Koska on jotain paljon vaikeampaa kuin lopettaminen. Aloittaminen. Tai miten sen nyt ottaa. Ensin pitää tietysti lopettaa vitkuttelu, jotta voi aloittaa aloittamisen. Se on hirvittävän vaikeaa. Niin vaikea että olen tarvinnut siihen ammattiapua, muun muassa siihen. Kelan tukemana kolmen vuoden ajan sain ihan hyvää apua psykoterapiasta, mutta eihän sillä koko ongelma tietenkään poistunut. Kerran näin elokuvan jossa Harvey Keitelin esittämä kirjailija vitkutteli 20 vuotta ennen kuin pystyi aloittamaan uuden kirjan kirjoittamisen. Hänen esittämässä hahmossa ja hänen alkukantaisissa peloissaan oli jotain mihin pystyin samaistumaan. Minulla oli nuorempana kahdeksan vuoden ajan Plan-kummilapsi Ghanassa. Sain häneltä joskus kirjeitä, ja se tuntui minusta todella liikuttavalta. Aina halusin kirjoittaa hänelle takaisin, kerran ostin värikynät jotka halusin lähettää hänelle. Mutta jostain syystä en pystynyt toimimaan niin kuin olisin itse halunnut. En siis lopulta koskaan kirjoittanut hänelle, ja se tuntui minusta aina todella surulliselta. En myöskään koskaan ymmärtänyt mikä minua varsinaisesti pelotti ja miksi toimin kuten toimin. En täysin ymmärrä edelleenkään. Ymmärrän lähinnä vain sen, että ihmisen kyky ajatella rationaalisesti ei mitenkään automaattisesti ohjaile hänen käyttäytymistään. Kun olin aloittamassa ensimmäisen oman dokumenttielokuvani / videoteokseni Viimeinen juhla Krimillä leikkaamista, niin päätinkin siirtää aloittamista seuraavaan päivään. Sitten seuraavaan päivään. Pian huomasinkin että vitkutteluun oli kulunut kuukausi. Niin paljon aloittaminen minua pelotti, että keksin minkä tahansa syyn jotta ei tarvitsisi. Pelkäsin tunnetta. Sitä kuinka äärimmäisen itsekriittisiksi ja toivottomiksi ajatukseni ja tuntemukseni saattavat muuttua. Sellaisten tuntemusten kohtaaminen on niin ahdistavaa, että sitä haluaa vältellä viimeiseen asti. Tekemisen tarttuu vasta siinä vaiheessa kun on pakko. Jos en olisi saanut kyseisen teoksen toteuttamiseen työskentelyapurahaa, niin hyvin todennäköisesti olisin aina vaan siirtänyt sen tekemistä myöhemmäksi, ja lopulta se olisi jäänyt kokonaan tekemättä. Kaikki taiteelliset projektit eivät toteudu "tavalla tai toiselle". On useita teoksiani, joita kukaan ei ole koskaan nähnyt. Siitä syystä että kukaan ei ole koskaan asettanut niiden tekemiselle "pakkoa". Ehkä taiteilijan työssä vaikeinta onkin oppia elämään pelkojensa kanssa. Se että tulee taloudellisesti toimeen on haastavaa, mutta jos ei tule itsensä kanssa toimeen, niin se vasta haastavaa onkin.

On tekemisen välttelemisessä on myös hyvät puolensa. Kun esimerkiksi alan kirjoittamaan vain vältelläkseni maalaamisen aloittamista, niin huomaan että kirjoittaminen sujuu. Mutta oikeasti haluaisin niin paljon enemmän vaan piirtää ja maalata. Eli ehkä minun pitää vaan yrittää keksiä itselleni jotain sellaista tekemistä, josta en lainkaan pidä. Jotta voin vältellä sitä. Sitten piirtäminen ja maalaaminen kenties alkaa taas sujua paremmin, kun sen tekee välttelemisen ilosta.

En tiiä. Ateljéssa näyttää tänään tältä. Oli kiva käydä taas saunassa tänään, ja juoda persikan makuiset sauna-jääteet. Tulin puhtaaksi ja jäätee maistui hyvältä.

Johtaako fasisti vai seuraako hän sivusta?

Jussi Halla-ahon haastatteluihin perustuva elämäkerta julkaistaan pian. Hän itse on ennakkoon arvioinut, että kirja ei tule saamaan hyviä arvosteluja mediassa, koska kaikki kirjassa esitetyt tiedot pitävät paikkansa. 

Entä jos kyseinen kirja todella saisikin mediassa valtavan murska-arvostelun? Entä jos sosiaalisen median lisäksi myös perinteinen media todella olisikin asenteeltaan nimenomaan häntä ja perussuomalaisia kohtaan niin vihamielinen kuin Jussi Halla-aho toistuvasti antaa ymmärtää? Eikö siinä tapauksessa hänen poliittisen kantansa ja linjansa mukaista olisi tehdä myös elämäkertaa julkisesti arvostelevista rikosilmoitukset, jotta voisi jälleen selvittää missä kulkevat leimaavien sanomisten rajat? Juuri sehän oli hänen perustelunsa tehdä rikosilmoitukset koomikosta ja vihreiden varavaltuutetusta, joten miksi ei myös median edustajista? Absurdia tässä kaikessa tottakai on se miten nykyinen Eduskunnan puhemies itse käyttää omaa sananvapauttaan. Hän on kirjoittanut fantasioistaan ampua homoseksuaalia päähän. Hän on kertonut erittäin rasistiseen tyyliin kuinka raiskaaminen on hänen mielestään iloinen asia. Ne ovat sanoja, joita hän ei ole koskaan julkisesti pahoitellut tai sanoutunut niistä irti. 

Entä miksi juuri nämä kaksi valokuvaa juuri tähän blogikirjoitukseen? Koska on järkyttävää kun Suomi rikkoo ilmastolakia, tekee politiikkaa joka johtaa ruokapulaan, makean veden loppumiseen ja lajien sukupuuttoon tällä vuosisadalla. Mutta se on sentään jotain, kun median välityksellä voimme seurata asiaan tyytymättömien mielenilmausta ylimmän demokraattisen hallintoelimen portailta. On sentään hetkiä jolloin myös fasistin on vuoro seurata hiljaa sivusta, kun sananvapaus toteutuu.

Scholasticide

eli etninen puhdistus, jossa koulutusjärjestelmä ja sen edellytykset pyritään tuhoamaan

Eilen illalla katsoin Sanna Marinin IG-tililtä hänen uusimman päivityksensä: videon jossa hän puhui Ukrainan jälleenrakennuskonferenssissa Roomassa. Hän painotti muun muassa koulutuksen tärkeyttä ja sitä kuinka naiset ovat keskeinen osa Ukrainan talouden elpymisessä. Minusta hän puhui asiaa. Slava Ukraini! 🇺🇦 

Kaiken järjen mukaan koulutus on varmasti tärkeää myös gazalaisille ja Gazan jälleenrakentamiselle. Ja uskon että siitä Marin on varmasti samaa mieltä, mutta kerrataanpa hieman muita tuoreita uutisia sekä lähihistoriaa. Marinin nykyisen työnantajan Tony Blair Instituutin työntekijöitä on hiljattain osallistunut Gazan etnisen puhdistuksen suunnitteluun. Samaan aikaan kun Israel suorittaa Gazassa kansanmurhaa. Uutinen ei ollut yllättävä. Tony Blairin osallisuus irakilaisten siviilien surmaamiseen 2003 on kiistatonta. Hän on sotarikollinen. Ihmisoikeuksia polkeva Saudi-Arabia, sen nykyinen pääministeri ja kruununprinssi Muhammad bin Salman on mahdollisesti osallinen toimittaja Jamal Khashoggin paloittelumurhaan 2018. Jo kyseisen murhasta epäilyksen olisi voinut kuvitella olevan yksi este tehdä yhteistyötä Saudi-Arabian kanssa. Tony Blair Instituutille se ei osoittautunut esteeksi. Saudi-Arabia ja Tony Blair Instituutti ovat siis rahaa virtaavassa ja toisiaan hyödyntävässä suhteessa. Ja sen olisi voinut kuvitella olevan yksi este ottaa vastaan työpaikka kyseisen instituutin strategisena neuvonantajana. Sanna Marinille se ei osoittautunut esteeksi. Surullista.

Tätä taustaa vasten en voi olla mielikuvittelematta vaihtoehtoisia todellisuuksia siitä, millaisen puheen Sanna Marin vastaavasti pitäisi Gazan jälleenrakennuskonferenssissa? Jos mielikuvitellaan, että sellainen järjestettäisiin sanotaan vaikkapa Brysselissä? Miten "jälleenrakentaminen" ylipäätänsä sellaisessa kontekstissa ymmärrettäisiin? Olisiko niin, että suurin piirtein kaikki osallistujat ymmärtäisivät jälleenrakentamisen itse asiassa tarkoittavan etnistä puhdistusta? Vai olisiko niin, että jälleenrakentaminen todella tarkoittaisi jälleenrakentamista, niin että suunnitelma Lähi-idän Rivierasta olisi vain muisto? Haluan uskoa jälkimmäiseen. Mutta en tiedä osallistuisiko entinen pääministerimme sellaiseen konferenssiin? Veikkaan että ei ainakaan nykyisen työnantajansa edustajana.

Joka tapauksessa ja kaikesta kauheudesta huolimatta, jonkinlainen toivo ehdottomasti herää tästä artikkelista ja gazalaisten opiskelijoiden sinnikkyydestä. Jutussa haastatellaan gazalaisen yliopiston professoria Ahmed Abu Shabania, joka opettaa etänä Kanadasta käsin. Hänen mukaansa Suomesta ei Gazan yliopistoille tukea heru (!). He kuitenkin saavat rahallista tukea korkeakouluista muun muassa Yhdysvalloista, Britanniasta ja eri puolilta Eurooppaa. Trumpia he eivät tarvitse suunnittelemaan Gazan tulevaisuutta, mutta valitettavasti toistaiseksi elämme maailmassa jossa Trumpin, Netanjahun ja Putinin kaltaiset narsistit voivat päästä valtaan. Toiset näytösluontoisesti ja vilpillisesti, toiset täysin laillisesti ja demokraattisesti. Enkä tiedä kumpi on kamalampaa. Sen tiedän että kaikki kolme edellä mainittua autoritääristä johtajaa kykenevät mitä alhaisimpiin tekoihin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Mutta hekään eivät kokonaiselta kansalta onnistu riistämään oppimisen halua.

Se on jotain. Vapaa Palestiina! 🇵🇸

Dialog / Dialogi 5::5

Viiden kotkalaislähtöisen ja viiden lyypekkiläisen taiteilijan näyttely Dialog / Dialogi 5::5 on esillä Haukkavuoren näkötornissa Kotkassa 31.8.2025 saakka. Kotkan ja Lyypekin välille on vuosikymmenten ajan rakennettu siltoja kulttuurin, ihmisten ja vuorovaikutuksen kautta.

Esillä on pienoismallini Denkmal der Kriegsfinanzierung - Sodan rahoituksen muistomerkki sekä valokuvateokseni Nord Stream ja Nord Stream 2. Ne löytyvät ylimmästä ja toiseksi ylimmästä kerroksesta. Teosten aiheena on sota ja energiapolitiikka. Valokuvateokset olen ottanut aidon Nord Stream-kaasuputken sisältä. Minun utopiani on, että laittoman hyökkäyssodan rahoitus on jonain päivänä vain muisto. Se ei ole todellisuutta nyt, mutta mikään ei estä unelmoimasta.

Näyttelyssä mukana: Kotkasta: Aleksandra Kulonen, Udi Salmiaitta, Juha Metso, Mikko Kallavuo ja Olli Mantere. Lyypekistä: Susanne Adler, Renate U. Schürmeyer, Sebastian Schroeder, Bettina Thierig ja Christine Rudolf.

 

Haukkavuoren Näkötorni
Keskuskatu 51, 48100 Kotka
Avoinna: ti-la: klo 12:00-18:00

Kuvittele. Se on helppoa jos kokeilet.

Unkarin hallitus on kieltänyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen julkiset tapahtumat, mutta paikallisten järjestäjien arvioiden mukaan noin 200 000 osallistui Pride-kulkueeseen Unkarissa. Tuntuu niin hienolta kun vihamielisyydelle löytyy myös vastavoimaa! Silloin vakuuttuu siitä, että maailmassa on muutakin kuin voiman ja vallankäytön katteetonta ihailua, imelee autoritääristen johtajien mielistelyä, sotarikollisten hännystelyä ja kansanmurhan normalisointia. 

🏳️‍🌈

Eilen katsoin Ylen erikoisuutislähetystä jossa grafiikan avulla havainnollistettiin kuinka bunkkerin­murtaja­pommit liike-energian avulla pureutuvat noin 60 metriä maan alle ennen kuin räjähtävät. Uskon että sain hyvän käsityksen siitä kuinka kyseisillä pommeilla on tarkoitus tuhota maanalaista uraanin rikastusta. Sen sijaan minulla ei ole mitään käsitystä siitä, kuinka Yhdysvaltojen laittomat iskut kolmeen Iranin ydinlaitokseen voisivat tuoda Iraniin demokratiaa ja ihmisoikeuksia? Sitä minulle kukaan ei havainnollistanut grafiikan avulla.

Suomi on tänään päättänyt irtautua Ottawan miinankieltosopimuksesta. Eli kansainvälisen sopimusjärjestelmän horjuttaminen alkaa nyt toden teolla. Varsinkin jos Suomi ei linjaa maastavientikieltoja ja alkaa lisäämään maamiinojen määrää muissakin maissa. Sellainen olisi liiketoimintaa siviiliuhrien kustannuksella, ja on mahdollista että niitä uhreja on joskus tulevaisuudessa valtavasti. Miten historiasta voisi olla sitä oppimatta? Miten edellä mainittuja tulevaisuuden skenaarioita voisi olla huomioimatta silloin kun äänestää sopimuksesta lähtemisen puolesta? Sitä jaksan ihmetellä. Sen argumentin vielä ymmärrän, että Suomen pitää valmistautua puolustukseen. Mutta sitä en ymmärrä, miksi päätöksien todennäköisistä seuraamuksista ei haluta edes keskustella? 

Samana päivänä surullisten uutisten lisäksi hyviäkin uutisia Arkadianmäeltä. Eduskunta on tänään hyväksynyt saamelaiskäräjälain uudistuksen. Vihdoinkin. Saamelaiset ovat olleet täällä kauan ennen meitä, he ovat Euroopan Unionin ainoa alkuperäiskansa. Joten on vähintään kohtuullista, että vastaisuudessa heillä on oikeus itse määritellä saamelaisuus sekä päättää ketkä ovat äänioikeutettuja saamelaiskäräjien vaaleissa. Hieno juttu. 

Uutisen voi lukea täältä. 

Hienoa että Suomen ulkopoliittinen johto nyt selväsanaisemmin tuomitsee Israelin toimet Gazassa. Sitä tosin piti 19 kuukautta odottaa. Jopa pääministeri Orpo puhuu nyt kriittisemmin. Hänen moraalista selkärankaansa saa kuitenkin vielä mikroskoopilla etsiä. Tänään hän ehtikin jo kertomaan, että vaikka he yhdessä nyt ottavat voimakkaan kannan tilanteeseen, niin Suomen asehankinnat Israelista eivät kuitenkaan ole VAARASSA peruuntua. Missä vaiheessa otetaan käyttöön konkreettiset teot kuten laajamittaiset kauppa- ja talouspoliittiset keinot Israelin painostamiseen? Siinä vaiheessa kun työmaakoneilla kaikki kodit Gazassa on jo lanattu maan tasalla, viattomat siviilit räjäytetty, ammuttu ja näännytetty nälkään ja loput eloonjääneet karkotettu maasta? 🍉

Ylen artikkelin voi lukea täältä.

Jeesus oli palestiinalainen

Tänäänkin on hyvä päivä esittää kysymyksiä liittyen hyödykkeelle asetettuun arvoon ja "arvopohjaiseen realismiin".

Kun roomalaiset oletettavasti antoivat 30 hopearahaa Juudakselle, se omalta osaltaan teki mahdolliseksi erään palestiinalaisen surmaamisen ristillä. Kun suomalaiset tiedettävästi antavat 300 miljoonaa euroa sotarikollisille, se omalta osaltaan tekee mahdolliseksi kokonaisen kansan surmaamisen Pyhtään kunnan kokoisella alueella.

Miksi jälkimmäistä tekoa ei pidetä samalla tavalla tuomittavana? Miksi? MIKSI? Koska on oikein ajatella ensisijaisesti itseämme, omaa puolustustamme ja Daavidin linkoa???

Allekirjoita Laki Särmään - kansalaisaloite puolustushankintojen säätelystä, ja osoita ettet suostu katsomaan sivusta!

Toivotan kaikille merkityksellistä pääsiäisen aikaa. Jokainen meistä syö jonain päivänä viimeisen aterian. 🌿

Äänestäminen vaaleissa on tärkeää, mutta ei ainoa tapa vaikuttaa. Meneillään on historiallisen suuri lasten joukkosurma, kansanmurha ja etninen puhdistus. Kaikki se kauhu on todellisuutta ja tapahtuu silmiemme edessä, suoratoistettuna internetin välityksellä. Puolustusministeri Antti Häkkänen toimii vastuuttomasti. Lausunnoistaan päätellen hän ei ole tuon taivaallisen kiinnostunut mistään edellä mainituista. Kansainväliset ihmisoikeussopimukset näyttävät olevan hänelle jotain täysin toisarvoista. Taivaallisen kiinnostunut hän näyttää olevan lähinnä Israelista hankittavien aseiden kustannustehokkuudesta ja huoltovarmuudesta. Hyytävää.

Sen ainakin tiedän, että pelkällä Daavidin lingolla ei meitä suomalaisia pelasteta. Takuulla tarvitaan muutakin työtä sen eteen jotta saadaan elää rauhassa.

Nimiä tarvitaan! Laki särmään - kansalaisaloitteen puolustushankintojen säätelystä voit allekirjoittaa täällä. 🇵🇸

Ismit. Ne ovat aina tuntuneet minusta hieman vierailta, mutta on ainakin kaksi ismiä joilla olen itseäni kuvannut.

Nuorempana pohdin voinko kutsua itseäni pasifistiksi? Miksikö kysyin sitä itseltäni? Olen aina inhonnut väkivaltaa, mutta minulla ei ole ollut suuria vaikeuksia hyväksyä itsepuolustusta. Pystyn hyväksymään myös sen, että esimerkiksi ukrainalaisilla on tässä maailmantilanteessa oikeus puolustautua Putinin laitonta hyökkäyssotaa vastaan. Heidän vaihtoehtonsa ovat vähissä. Tämän tosiasian tunnustaminen ei kuitenkaan millään muotoa merkitse sitä, että en lähtökohtaisesti kannattaisi pyrkimyksiä saavuttaa tavoitteet väkivallattomin keinoin. Voin tunnustaa, että sodan syttymistä ei voi estää enää siinä vaiheessa kun sota on jo syttynyt. Se ei millään muotoa merkitse sitä, ettenkö vakaasti uskoisi rauhanaatteen ja siihen perustuvan konkreettisen työn todellisiin vaikuttamismahdollisuuksiin ennaltaehkäistä sodan syttyminen. Pasifismin ja absoluuttisen pasifismin välillä on ero. Olen siis tullut siihen tulokseen, että voin kutsua itseäni pasifistiksi.

Toinen ismi jolla olen itseäni kuvannut on feminismi, ja sen määritelmiä minun ei ole lainkaan tarvinnut samalla tavalla pohtia niin kuin pasifismin määritelmiä. Ymmärrän feminismin hyvin pitkälti niin, että se on aate jolla pyritään saavuttamaan sukupuolten tasa-arvo. Ja se on jotain sellaista jonka kannattaminen tuntuu minusta täysin luontevalta. Kannatan että molemmilla sukupuolilla on oikeus äänioikeuteen, samaan palkkaan jne. Kannatan että naisilla on laillinen oikeus ja mahdollisuus aborttiin. Olen tietoinen siitä, että näitä oikeuksia pyritään ja ollaan onnistuttu kaventamaan. Huolestuttavassa määrin myös viime vuosina. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, mistä kiitos äärioikeistolle, Trumpille sekä hänen nimittämilleen korkeimman oikeuden tuomareille. Äärioikeistolaisia poliitikkoja istuu myös Suomen hallituksessa, ja on muutenkin lukemattomia perusteluita sille miksi feminismille on tilausta myös näillä leveysasteilla. Katariina Sourin lausunnot ovat jälleen täynnä aukkoja ja epäloogisuuksia. Myös Suzanne Innes-Stubbin puheet herättävät kysymyksiä. On täysin ristiriitaista kertoa kannattavansa vahvasti tasa-arvoa ja naisten asiaa, ja samaan hengenvetoon kertoa ettei ole feministi.

Taidan lähteä äänestämään.

Lajien kohtalot (dodo)
kipsi ja Kotkan Sutelasta löytämäni sormus rannekoruna

2009

Ensi kesänä on mukavaa mennä kolmatta kertaa ripustamaan näyttelyä Kotkan Haukkavuoren näkötorniin, ja on mielenkiintoista nähdä pitääkö se tarina paikkansa, että kuvassa näkyvä puinen vesisäiliö on siellä edelleenkin. Ei enää veistokseni jalustana keskellä isompaa vesisäiliötä vaan korkeimmalla tasanteella ennen näköalatasannetta. Todennäköisesti pitää paikkansa. Tiedän että olisi teettänyt työtä raahata melko painava tynnyri pois tornista kapeaa porraskäytävää pitkin. Alunperin sen löysin 2012 erään imatralaisen taiteilijakommuunin pihalta, ja luvan kanssa lainasin sitä. Sattuneesta syystä en enää tiedä minne palauttaisin sen.

Päivän assosiaatiot + vakavat jossittelut

Muistatteko Sterling Haydenin esittämän roolihahmon elokuvassa Tri Outolempi? Hän esittää äärinationalistista ilmavoimien kenraalia Jack D. Ripperia, joka on vakuuttunut siitä että kommunistit myrkyttävät amerikkalaisia fluoraamalla heidän juomavesiään. Peter Sellersin esittämä Yhdysvaltojen presidentti on aikaisemmin allekirjoittanut hätätilanteita varten suunnitelma R:n, joka mahdollistaa ydinaseiden käytön määräysoikeuden myös jollekin muulle kuin presidentille. Ja Ripper lähettää ydinpommikonelaivueen kohti Neuvostoliittoa, jotta kommunistit eivät turmelisi amerikkalaisten ”kallisarvoisia ruumiinnesteitä”. Eletään kylmää sotaa, samoihin aikoihin oikeassa elämässä presidentti John F. Kennedy murhataan, ja sen seurauksena Tri Outolemmen ensi-iltaa päätetään siirtää puolella vuodella. 60 vuotta myöhemmin Kennedyn veljenpoika puhuu lähes yhtä levottomia liittyen juomavesien fluoridipitoisuuteen.

Olisiko oikeassa elämässä mahdollista, että Trump presidenttinä allekirjoittaisi R:n tai jonkin vastaavan suunnitelman? Olisiko oikeassa elämässä mahdollista, että Robert F. Kennedyn Jr:n kaltainen henkilö ei olisikaan terveysministeri vaan ilmavoimien kenraali? Minun on vaikea uskoa, että sellainen EI olisi mahdollista. Ja on pelottavaa ajatella mahdollisia seuraamuksia, mutta vielä pelottavampaa on ajattelemattomuus: se että Trumpin ja Kennedyn kaltaisia disinformaation kylväjiä ei pidetä vaarallisina.

Ylen artikkelin voi lukea täältä.

En varmasti ole ainoa, jonka pitää hengittää syvään ja laskea kymmeneen esimerkiksi siinä kohtaa kun presidentti Stubb ehdottelee jääkylpyä tai jotenkin muuten leimaa keskustelun haluisia hysteerisiksi. Sen vielä käsitän, että Trumpista puhuttaessa on noudatettava tiettyä varovaisuutta ja diplomatiaa, mutta minulla on suuria vaikeuksia käsittää mitä tosiasioiden tunnustamatta jättämisellä ja ehdoin tahdoin mielistelyllä lopulta saavutetaan? Onko sellainen todella niin välttämätöntä kuin annetaan ymmärtää? Kun Trump esimerkiksi kertoo suunnittelevansa Gazasta Lähi-idän Rivieraa, niin onko välttämätöntä että Suomen pääministeri haastattelutunnillaan ilmaisee tämänkaltaisille suunnitelmille tukensa? Onko aivan välttämätöntä että Suomen poliittinen johto kertoo käytännössä kannattavansa etnistä puhdistusta, sotarikosta ja rikosta ihmisyyttä vastaan?

Kaikesta huolimatta eilen tapahtui jotain mikä haastoi minut ajattelemaan asiaa hieman toisesta näkökulmasta. Se on kokonaan Martti Koskenniemen ansiota, koska hänen hyvin asiantuntevia näkemyksiään on vaikeaa olla arvostamatta.

Katsoin Ylen Ykkösaamua jossa hän kertoi muun muassa sen, että hänen mielestään Paasikiven ja Kekkosen linja oli onnistunut. Neuvostoliittoa mielistelevällä linjalla kyettiin luomaan hyvinvointia Suomeen, vaikka sillä olikin hintansa. Hän kertoi myös, että me olemme tottuneet ulkopoliittiseen tekopyhyyteen, ja että ehkä sitä tekopyhyyttä tänä päivänäkin tarvitaan. Siinä kohtaa minulle tuli mieleen Oscar Schindler. Miten paljon hyvää hän toisen maailmansodan aikana saavuttikaan olemalla niissä olosuhteissa opportunisti ja tekopyhä natseja kohtaan? Ei varmasti olisi pelastanut niin monen ihmisen henkeä, jos ei olisi ymmärtänyt valehdella. Ja tämä vain yhtenä historiallisena esimerkkinä tekopyhyyden hyvyydestä. Ei minunkaan mielestäni totuuden puhuminen ole tilanteessa kuin tilanteessa automaattisesti hyvä asia. Varsinkaan silloin kun toisessa vaakakupissa on ihmishenkien pelastaminen.

Muutamaa tuntia myöhemmin tapahtui se, että näin somessa Stubbin jakamana valokuvan jossa Trump ja Stubb poseeraavat golfkentällä. Ja vaikka henkilökohtaisesti siinä kohtaa minusta tuntuikin siltä kuin eläisin keskellä kauhuelokuvaa, niin siitä huolimatta kysyin itseltäni: voisiko tämä kuitenkin toisaalta olla sellaista tekopyhyyttä mitä maailma nyt näissä olosuhteissa tarvitsee? En kuitenkaan kauaa miettinyt sitä kysymystä, ja palasin jälleen aiempaan näkökulmaani. Kun katson kyseistä valokuvaa, niin en kertakaikkiaan pysty uskomaan siihen, että se mitä näen olisi todella jotain sellaista mitä maailma ja ihmiskunta nyt ehdottomasti tarvitsee. Meitä uhkaa nälänhätä, autoritääriset johtajat, ydinaseet, luonnonkatastrofit, se että koko planeetta muuttuu elinkelvottomaksi. Ihmiskunta tekee itsemurhaa! Ratkaisu tähän kaikkeen ei vaan kertakaikkiaan voi olla mikään moderni Paasikiven ja Kekkosen linja, golf ja kaverikuvissa poseeraaminen. Tai mikään muukaan vastaava todellisuudesta vieraannuttaminen.

En usko että ihmiskunta tulee selviämään ilman totuuden puhujia.

Nähdään huomenna Joensuun Taidemuseon / Taidekeskus Ahjon pihalla klo 13:00. Osoitetaan yhdessä solidaarisuutta palestiinalaisille ja vaaditaan Suomen lainsäätäjiltä vastuuta! 

Laki särmään - kansalaisaloitteen puolustushankintojen säätelystä voit allekirjoittaa täällä. 🇵🇸

Tänään on tuntunut hirvittävän pahalta. Ja olen tullut siihen tulokseen, että mikään ei ole sydäntä särkevämpää kuin välinpitämättömyys. Ei edes kansanmurha. Koska välinpitämättömyys tekee kaiken sen kauheuden mahdolliseksi.

💙 💛

 

Hieno kirja johtajuudesta?

En ole kyseistä Tony Blairin kirjaa johtajuudesta lukenut, mutta kiinnostaisi tietää kertooko hän kirjassaan tekemistään sotarikoksista? Voisi kuvitella kertovan, kun ottaa huomioon että kirja on omaelämäkerrallinen, ja onhan Blair jo vajaa kymmenen vuotta sitten pyytänyt anteeksi tekemiään virheitä Irakin sodassa. Sotaan George W. Bushin kanssa lähdettiin väärin perustein, ja niin valtava määrä syyttömiä siviilejä sai surmansa että voidaan puhua kansanmurhasta. Aivan kuten Ukrainan ja Gazankin tapauksissa. Eli siinä mielessä on positiivista kun poliitikot lukevat edeltäjiensä tekemistä suurista virheistä ja kannustavat somepostauksillaan muitakin lukemaan. Mutta olisi mielenkiintoista kuulla millä tavalla kyseinen teos on hieno kirja johtajuudesta?

Esitin hiljattain kysymyksen: Kuinka monta kertaa valehtelija voi valehdella ennen kuin kutsut häntä valehtelijaksi? Arvaatte varmasti kuka on se suurvallan johtaja, keneen viittasin. Tänään minulle tuli mieleen toinen kysymys: Kuinka monta kertaa sotarikollinen voi kertoa totuuden, ennen kuin kutsut häntä sotarikolliseksi?

Euroviisuissa on suuren urheilujuhlan tuntua. Niin oli myös Berliinin olympialaisissa, boikottivaatimuksista huolimatta.

Venäjä on saanut suureen mediatapahtumaan porttikiellon, Israel ei. Kaiken järjen mukaan tätä linjausta on vaikea käsittää mitenkään muuten kuin seuraavalla tavalla: kansanmurha on toisaalla tuomittavaa, toisaalla ei.

Vaaditaan yhdessä Yleltä ja EBU:lta vastuuta.

Tässä linkki adressiin: https://www.adressit.com/israel_boikottiin_euroviisuissa_2025

☮️ Vapaa Palestiina 

Minulla on pitkästä aikaa oikeat kuvataiteilija-kotisivut: kallavuomikko.myportfolio.com. Kiitos etusivun kuvasta Mäkä J. Kainulalle ja toisesta henkilökuvasta Nikolai Virolaiselle! Jatkan kuitenkin tämän blogin ylläpitoa ja kuvien jakamista myös tänne.

Imatran Taidemuseon kokoelmien teoksia esillä Imatran Kulttuuritalo Virran kirjaston lehtisalissa. Krimi-aiheisia teoksia Viivi Kiiskiseltä ja minulta.

Ps. Virrasta saa myös IÄNIÄ!

Leikkauskiimainen puhekulttuuri kaipaa vastapainoa

Itäsuomalaisen kulttuurijulkaisu IÄNEN uusin numero on ilmestynyt, ja sen teemana on rikkaus. Leikkauskiimainen puhekulttuuri kaipaa vastapainoa. Siksi on ilahduttavaa kun rikkauden käsitteitä avataan monipuolisesti eri näkökulmista. Etukanteen on valikoitunut maalaukseni Euroja taivaalla (2024) ja takakanteen sen variaatio Sahanpurua tuulessa (2021), johon olen tallentanut itseni työni äärellä. 

Paperiversioiden jakelupisteet löydät listattuna IÄNEN verkkosivuilta. 

Voit myös lukea näköispainoksen verkkopalvelu Issuusta.