"I'm not scared of Israel. I'm scared of a world that has seemingly lost all sense of humanity."
Global Sumud -avustuslaivue lähestyy Gazaa ja Israelin merisaartoaluetta. Mukanaan ruokaa, vettä, lääkkeitä ja äidinmaidon korviketta. Arvostan suuresti niitä lääkäreitä, hoitajia, toimittajia ja muita vapaaehtoisia, joita Israel ei ole onnistunut pelottelemaan psykologisella sodankäynnillään. He ymmärtävät ettei kannata pelätä Israelia. Koska paljon pelottavampi on maailma, joka näyttää menettävän kaiken ymmärryksensä ihmisyydestä. Siksi aktivistit eivät voi olla toimimatta. Heistä voi sanoa, että he tekevät kaikkensa, ja siitä suuri kiitos heille.
Valitettavasti samaa ei voi sanoa Suomen hallituksesta, eikä varsinkaan pääministeri Petteri Orposta. Puhumattakaan että häntä kannattaisi kiittää. Tyhjyyttään huokuva puhe "kaikkensa tekemisestä" ei auta yhtään mitään, silloin kun hallituksen ilmiselvä toimintakyvyttömyys puhuu puolestaan. Suomi ei ole tähän mennessä kyennyt puuttumaan Gazassa tapahtuvaan kansanmurhaan. Sen sijaan Suomi on toimettomuudellaan tietoisesti myötävaikuttanut kansanmurhan toteutumiseen. Halusimme me sitä tai emme. Kansanedustajia ja ministereitä soisi itse asian pöyristyttävän enemmän kuin pelkkä tosiasian sanominen ääneen. Kaikesta huolimatta Orpo-Purran hallitus sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–80. Surullista. Mutta onneksi jonain päivänä sekin hallitus kaatuu joka tapauksessa.
VAPAA PALESTIINA! 🇵🇸
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti