Lääkäri vai kulttijohtaja?

Erään ystäväni tytär kuoli vain 17-vuotiaana, kun ei ottanut pistoksina insuliinia. Jokin uskonto, johon hänen isänsä kuului, oli saanut hänet uskomaan että insuliini on saatanasta. Tänä vuonna olin paikan päälle, kun ystäväni haudattiin tyttärensä viereen. Oma aviomies surmasi. Minua järkyttää syvästi, kun ihmiset kuolevat ei luonnollisesti ja turhaan, oli sitten kyseessä murha tai hoidosta kieltäytyminen. 

Selittäkää minulle yksi asia: Kun Antti Heikkilä kerran itse omien sanojensa mukaan tietää, että milloinkaan ei ole tehty asiallisia tutkimuksia rokotteiden hyödyistä eikä haitoista, niin mistä hän sitten sen tietää, että rokottamattomat lapset ovat terveempiä kuin rokotetut? Uskottavampaa olisi vedota tutkimustuloksiin joiden olemassaolo voidaan vedenpitävästi osoittaa. Sen sijaan että vaan epämääräisesti väitetään jotain. Kun kysyn häneltä onko historiankirjoitus esimerkiksi isorokosta hänen mielestään asiaton, niin ei hän tietenkään halua vastata. Koska kyseisen historiallisen tosiasian tunnustaminen ja äänen sanominen veisi pohjaa hänen uskottavuudeltaan. 

Antti Heikkilä kutsuu itseään lääkäriksi, mutta käyttäytyy kuin kulttijohtaja. Pahoin pelkään että korona ei välttämättä jää ihmiskunnan viimeiseksi pandemiaksi. Ja on muutenkin syytä olla varuillaan Heikkilän kaltaisten hahmojen suhteen. Heiltä kun ei vastaisuudessakaan voi odottaa, että he ottaisivat vastuuta siitä mitä lupailevat tai millä asialla pelottelevat. 

PS: Faktantarkistusta: tämän artikkelin kirjoittanut Anna Hollingsworth, joka Heikkilän mukaan on "korottanut itsensä kaikkitietävän Jumalan asemaan" kuuluu kansainväliseen toimittajajoukkoon, joka tarkistaa työkseen sosiaalisessa mediassa leviäviä väittämiä. Heikkilä on kutsunut Hollingsworthia myös trolliksi ja vähätellyt hänen kykyään ymmärtää vetoamalla hänen koulutukseensa. Joku tosin voisi nähdä asian niinkin päin, että voi olla jopa vakuuttavaa kun faktantarkistukseen keskittynyt journalisti on koulutukseltaan kielitieteilijä eikä esimerkiksi ortopedi.

Miltä se Antti Häkkänen tuntuu, kun voi puolustusministerinä vierailla Libanonissa ja tavata Israelissa kahden miljoonan gazalaisen pakkosiirtoa valmisteleva kollegansa? Miltä tuntuu jatkaa asekauppoja tietäen, että ne rahat menevät laittoman miehityksen, kansanmurhan ja kansainvälisesti etsintäkuulutettujen sotarikollisten tukemiseen?

Ketä voi olla puistattamatta, kun tietää että omilla poliittisilla päätöksillään on myötävaikuttanut massiivisen lasten joukkosurman toteutumiseen?

Historiankirjoitus ei unohda. 

Google on siis muutama päivä sitten ilmoittanut Suomen historian suurimmasta investoinnista eli datakeskuksista. Suomen luonnonsuojeluliitto pitää datakeskuksia ympäristökatastrofina, mitä ne kaiken järjen mukaan ovatkin. Erityisen vakuuttavalta ei myöskään kuulosta kansanedustajien puheet työllistävistä vaikutuksista eikä varsinkaan ne perustelut, joissa lähinnä kerrotaan uudelleen samat luvut, jotka sijoittaja on jo itse laskenut omaksi edukseen. 

Allekirjoita sinäkin kansalaisaloite, ja ole mukana vaatimassa datakeskuksille tiukempaa sääntelyä! ⚡

Miten positiiviselta tulevaisuudelta kuulostaa?

Vaaralliseen suuntaan keskustelun tasoa ei ohjaile ainoastaan tekoäly. Sitä tekee myös ihmiset itse omasta vapaasta tahdostaan. Se on hyvä muistaa. 

Nykyään Saksassa asuva lääkäri Antti Heikkilä haluaa puhua siitä mikä hänen mielestään mahdollistaa positiivisen tulevaisuuden. Hän jakoi tänään instagramiin kuvan liittokansleri Friedrich Merzistä, kutsui häntä jäbäksi, ja arvioi Merzin saavan pian kenkää. Heikkilän mukaan Saksalla on suuri muutos edessä, ja vain yhteistyö Venäjän kanssa mahdollistaa positiivisen tulevaisuuden. Lisäksi hänen mielestään Suomi on laittanut kaikki munansa väärään koriin. 

Jos pidät Antti Heikkilää luotettavana ihmisenä, niin kannattaa ottaa huomioon myös ne kysymykset, joista hän selvästi ei halua keskusteltavan. Hän ei esimerkiksi halunnut kertoa millaisesta yhteistyöstä Venäjän kanssa puhutaan. Ei, vaikka on aikaisemmin ottanut kantaa sotarikollisen Putinin puolesta. Heikkilä ei myöskään halua ottaa kantaa siihen, tarvitseeko olla huolissaan, jos ensimmäistä kertaa äärioikeistolaiseksi luokiteltu puolue nousee näin korkeassa asemassa valtaan sitten natsi-Saksan. 

Todellakin on syytä suurin piirtein jokaisen kysyä itseltään: miten positiiviselta tulevaisuudelta sellainen kuulostaa? 

On ihmimillistä paeta todellisuutta, mutta mikä on sen hinta?

Odysseuksen harharetket ovat innoittaneet monia taiteilijoita. Christopher Nolanin lisäksi myös Juice Leskistä. Hän kirjoitti sanat, Mikko Alatalo sävelsi, ja Pentti Penninkilampi esitti uniikilla laulutyylillään kappaleen nimeltä Odysseus vuonna 1974. Minun mielestäni se on yksi suomalaisen laululyriikan mestariteoksista. Taideteoksessa on yleensä ansioita kun se onnistuu kuvastamaan meitä ihmisiä sellaisina kuin olemme. Me kaikki olemme odysseuksia. Me kaikki olemme jääneet autiolle saarelle. Kukapa meistä aina kestäisi kohdata itsensä ja vallitsevan todellisuuden täsmälleen juuri sellaisena kuin se on? Tarve paeta todellisuutta on yleisinhimillistä. 

Orastava kiinnostukseni Nolanin uuteen elokuvaan hieman latistui, kun luin somesta erään asiallisen päivityksen. Siinä kerrottiin, että The Odysseyaa on kuvattu Marokon miehittämässä Länsi-Saharassa eli Afrikan viimeisessä siirtomaassa. Se tieto merkittävästi muutti omaa suhtautumistani: en siinä kohtaa enää tiennyt haluanko ylipäätänsä nähdä koko elokuvaa. Lopulta kuitenkin itsekin odysseuksena harhailin kohti Utopiaa eli kohti Joensuun elokuvateatteri Tapiota. 

Katsoin elokuvan ristiriitaisissa tunnelmissa, en oikein saanut siitä otetta. Sitten lopputekstit alkoivat, ja astelin ulos kesäiseen iltaan. Siinä kohtaa ensimmäinen ajatukseni oli tämä: myös Christopher Nolan on odysseus. Hänen koko tuotantotiiminsä on jäänyt autiolle saarelle. Kauas siitä mitä he kenties todella tavoittelevat. Elokuvan historiasta minulle tuli vertailukohtana mieleen D.W. Griffith, jonka uraa Stanley Kubrick osuvasti vertasi Ikaros-myyttiin. Uskon että D.W. Griffithin taiteelliset tavoitteet olivat ristiriidassa sen kanssa miten hänen elokuvansa Kansakunnan synty (1915) otettiin vastaan. Ainakin hän kertoi olevansa pahoillaan siitä, miten Kansakunnan synty oli omalta osaltaan vaikuttanut Ku Klux Klanin uuteen aktivoitumiseen. Aika näyttää kertooko Christopher Nolan jossain vaiheessa olevansa pahoillaan siitä, mihin tapahtumiin The Odyssey omalta osaltaan vaikutti. Toistaiseksi hän ei ole lainkaan vastannut kritiikkiin eikä kansainvälisten medioiden kysymyksiin kyseisestä aiheesta. 

Yle on tänään julkaissut artikkelin, jossa kerrotaan siitä miten Hollywood ja turistit silottavat Marokon miehitysvaltaa. Kannattaa lukea. Kaikesta huolimatta on hienoa kun artikkelissa omat ajatuksensa pääsee kertomaan myös Länsi-Saharan alkuperäisväestöön sahraweihin kuuluva elokuvantekijä Mohamedsalem Werad, joka osuvasti kiteyttää millaisessa kaksois-standardien maailmassa me länsimaalaiset valitettavasti elämme. Jos kuvitellaan, että Venäjä päästäisi jonkun kuvaamaan elokuvaa Ukrainan miehitetyillä alueilla, niin varmasti se olisi eurooppalaisille käsittämätöntä. Asia tuomittaisiin ja elokuvaa boikotoitaisiin. Mutta kun länsimainen elokuvayhtiö toimii vastaavalla tavalla Afrikassa, hiljaisuus on korvia huumaavaa. 

Miksikö luen työhuoneellani lauantai-iltana George Orwellin kirjaa Vuonna 1984 ? Koska joskus voi olla piristävää lukea poliittisen vallan ja autoritarismin vaaroista vaihteeksi myös fiktion muodossa.