Miltä se Antti Häkkänen tuntuu, kun voi puolustusministerinä vierailla Libanonissa ja tavata Israelissa kahden miljoonan gazalaisen pakkosiirtoa valmisteleva kollegansa? Miltä tuntuu jatkaa asekauppoja tietäen, että ne rahat menevät laittoman miehityksen, kansanmurhan ja kansainvälisesti etsintäkuulutettujen sotarikollisten tukemiseen?

Ketä voi olla puistattamatta, kun tietää että omilla poliittisilla päätöksillään on myötävaikuttanut massiivisen lasten joukkosurman toteutumiseen?

Historiankirjoitus ei unohda.