Luitteko Ylen artikkelin jossa kerrotaan juutalaisvihasta Suomessa?
En osaa sanoa.
Jos asiaa haluaa tarkastella ainoastaan lukujen valossa, niin siinä tapauksessa voi toisaalta sanoa, että Israelin vertaaminen natsi-Saksaan ontuu, mutta miksi ihmeessä asiaa pitäisi tarkastella ainoastaan lukujen valossa?
Nimittäin pitääkö meidän todella odottaa, että kuusi miljoonaa palestiinalaista on surmattu ennen kuin voimme tunnustaa Israelin rotusortojärjestelmän yhtäläisyyden natsi-Saksaan? Voidaan tunnustaa sekin, että Belgian rahanahne kuningas Leopold II aiheutti Afrikassa juutalaisten holokaustiakin suuremman joukkotuhon, mutta Sumud on oikeassa siinä, että natsi-Saksa on tunnetuin esimerkki rotusortojärjestelmästä, jonka ylläpitämiseksi tehtiin kansanmurha. Eli siinä mielessä olisi outoa, jos sitä vertailua ei tehtäisi.
Ylen artikkelissa kerrotaan myös Palestiinaa tukevien mielenilmausten symboleista ja fraaseista. Videolle kuvatussa haastattelussa antisemitismin tutkija kertoo millä tavalla mielenilmauksissa käytetty ”from the river to the sea” -iskulause voidaan tulkita juutalaisvihamieliseksi. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että myös "Slava Ukraini" ja "Herojam Slava" -tervehdyksillä on nationalistinen menneisyys? Tänä päivänä ne iskulauseet tietenkin ovat kansainvälisessä käytössä ja tarkoittavat rauhaa ja solidaarisuutta ukrainalaisille. Ja ehdottomasti hyvä niin, mutta eivät nekään sanat ole aina vain sitä tarkoittaneet. Siitä ei vaan käydä samankaltaista keskustelua. En ole havainnut antisemitismiä niissä Palestiinaa tukevissa mielenilmauksissa joihin itse olen osallistunut. Tapahtumien kuvauksissa on kerrottu selkeästi, että juutalaisvastaisuudelle ei ole sijaa, ja juutalaiset ovat myös päässeet mielenilmauksissa ääneen. Erityisesti mieleeni on jäänyt erään juutalaisen puhe Joensuun torilla hieman ennen joulua 2023. Hän puhui koskettavasti siitä kuinka emme saa unohtaa meidän gazalaisia siskojamme ja veljiämme.
Ylen artikkelin luettuani mietin olenko itse jossain kohtaa sanonut jotain sellaista mikä voitaisiin virheellisesti tulkita antisemitismiksi? Olen esimerkiksi verrannut vuoden 2025 Baselin Euroviisuja vuoden 1936 Berliinin Olympialaisiin. Molemmat kilpailut kun olivat kansanmurhaa normalisoivia kansainvälisiä mediatapahtumia. Sekin voi jonkun mielestä olla vertauskuva joka ontuu, mutta mahdollisesta ontumisestakin huolimatta se on Ebuun, Yleen ja Israelin valtioon kohdistuvaa kriittistä arviointia. Se ei kohdistu juutalaisiin, joten sillä ei ole mitään tekemistä antisemitismin kanssa.
Tunnustettaviin tosiasioihin kannattaa vedota senkin uhalla, että ne tulkitaan joko tahottomasti tai tahallisesti väärin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti