tiistai 22. syyskuuta 2026

Lääkäri vai kulttijohtaja?

Erään ystäväni tytär kuoli vain 17-vuotiaana, kun ei ottanut pistoksina insuliinia. Jokin uskonto, johon hänen isänsä kuului, oli saanut hänet uskomaan että insuliini on saatanasta. Tänä vuonna olin paikan päälle, kun ystäväni haudattiin tyttärensä viereen. Oma aviomies surmasi. Minua järkyttää syvästi, kun ihmiset kuolevat ei luonnollisesti ja turhaan, oli sitten kyseessä murha tai hoidosta kieltäytyminen. 

Selittäkää minulle yksi asia: Kun Antti Heikkilä kerran itse omien sanojensa mukaan tietää, että milloinkaan ei ole tehty asiallisia tutkimuksia rokotteiden hyödyistä eikä haitoista, niin mistä hän sitten sen tietää, että rokottamattomat lapset ovat terveempiä kuin rokotetut? Uskottavampaa olisi vedota tutkimustuloksiin joiden olemassaolo voidaan vedenpitävästi osoittaa. Sen sijaan että vaan epämääräisesti väitetään jotain. Kun kysyn häneltä onko historiankirjoitus esimerkiksi isorokosta hänen mielestään asiaton, niin ei hän tietenkään halua vastata. Koska kyseisen historiallisen tosiasian tunnustaminen ja äänen sanominen veisi pohjaa hänen uskottavuudeltaan. 

Antti Heikkilä kutsuu itseään lääkäriksi, mutta käyttäytyy kuin kulttijohtaja. Pahoin pelkään että korona ei välttämättä jää ihmiskunnan viimeiseksi pandemiaksi. Ja on muutenkin syytä olla varuillaan Heikkilän kaltaisten hahmojen suhteen. Heiltä kun ei vastaisuudessakaan voi odottaa, että he ottaisivat vastuuta siitä mitä lupailevat tai millä asialla pelottelevat.

Ps. Faktantarkistusta: tämän artikkelin kirjoittanut Anna Hollingsworth, joka Heikkilän mukaan on "korottanut itsensä kaikkitietävän Jumalan asemaan" kuuluu kansainväliseen toimittajajoukkoon, joka tarkistaa työkseen sosiaalisessa mediassa leviäviä väittämiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti